Tuntietiketti ja varusteet

/Tuntietiketti ja varusteet
Tuntietiketti ja varusteet 2019-06-19T10:03:13+00:00

Tuntietiketti

  1. Saavuthan tunneille ajoissa. Myöhässä saapuminen keskeyttää tunnin ja näin ollen häiritsee tunnin kulkua. Mikäli saavut kuitenkin myöhässä, huolehdihan itse, että kehosi on tarpeeksi lämmin harjoitteluun.
  2. Ota tanssitunnille mukaan asianmukaiset varusteet: harjoitteluun sopivat vaatteet ja jalkineet sekä juomapullo.
  3. Olethan jättänyt ilmoittautumisen asianmukaisesti ennen ensimmäistä tuntia.
  4. Ethän videokuvaa tunneilla materiaalia ilman opettajan lupaa. Myöskin julkaisemiseen sosiaalisessa mediassa pyydä aina lupa!
  5. Tanssitunneillamme olemme kannustavia toinen toisillemme. Emme siis tahallaan käyttäydy epäystävällisesti.
  6. Muistathan välttää kovasti tuoksuvia hajusteita.

Varhaislasten tunnit:

  1. Käytäthän lapsesi WC:ssä ennen tunnin alkua.
  2. Opettaja ottaa lapset vastaan tunnin alussa ja pitää oven kiinni koko tunnin ajan. Opettaja luovuttaa lapset tunnin loputtua salista. Olethan odottamasssa lastasi ajoissa!
  3. Kurssien alkaessa suosittelemme, että vanhemmat/huoltajat odottavat tunnin ajan oven lähellä.
  4. Hiukset tulee olla kiinni ja ylimääräiset korut otettu pois turvallisuussyistä.
  5. Purkat laitetaan roskiin ennen tuntia.
  6. Mukaan juomapullo ja tanssipassi (jaetaan ensimmäisellä tanssitunnilla)

Varusteet

Eri tanssilajien tunneille pukeudutaan hieman eri tavoin. Voit tarkistaa oman lajisi varusteet täältä. Yleisiä ohjeita kaikille tunneille ovat kuitenkin hiusten laittaminen kiinni ja isojen korujen ottaminen pois.

Baletti

Baletissa on tärkeää, että opettaja näkee oppilaan asennot ja linjaukset selkeästi ja tunneille pukeutumisella on pitkät perinteensä. Balettituntien varusteisiin kuuluvat balettitossut (kysy väri opettajalta), balettipuku ja balettiin tarkoitetut sukkahousut. Balettipuku ja trikoidet värit määritellään tunnilla, jotta samaa asua on mahdollisuus käyttää myös näytöksissä. Balettipuvun päälle voi laittaa kietaisuhameen. Tarvittaessa balettitunnille voi osallistua myös tiukassa topissa ja tiukoissa trikoissa sekä balettitossuilla, mutta näytöksiä varten saatat tarvita balettipuvun.

Showtanssi & tekniikka

Showtanssitunnille pukeutuminen on vapaamuotoista, mutta opettajan on hyvä nähdä oppilaan asennot ja linjaukset selkeästi. Trikoot ja toppi on esimerkiksi hyvä tanssiasu ja lämmittelyn aikana voi pitää päällä lämmintä vaatetta. Showtunneilla tanssitaan paljain jaloin tai joskus sukilla.

Hiphop & reggaeton

Hiphop ja reggaeton tunneilla tarvitset sisäkengät, jotka ovat omalle jalallesi sopivat. Hyvä malli voi olla esimerkiksi lättäpohjainen tennari, joka on kuitenkin tarpeeksi tukeva. Muutoin rennot vaatteet ovat hyvä asu (esimerkiksi verkkarit ja väljä t-paita/ toppi). Alle kouluikäisten hiphop-tunnilla tanssitaan paljain varpain.